Kässäkylpy

 

Käsityökasvatus pienille lapsille tukee lapsen sisäistä kiinnostusta materiaaleihin, väreihin ja muotoihin. Tämän leikkimielisen toiminnan tavoite on tarjota erilaisia elämyksiä pintojen, tunteiden, värien ja materiaalien maailmassa. Aistit ja visuaalinen maailmaa ovat keskeisiä mutta toiminnassa tuetaan myös loruilla ja leikeillä. Satumaailman tarinoiden kautta harjoitellaan silmän ja käden yhteistä koordinointia ja hienomotoriikka sekä kyky havaita kolmiulotteiset esineet. Taito-liitto ovat kehittäneet sisältöä ja pitäneet muutaman tapaamisen kokeillakseen erilaisia menetelmiä pienessä pilottihankkeessa ”Taito Taaperot” Helsingissä vuonna 2017.

Kässäkylpy-hanke antaa Taito Taaperot toiminnalle uuden ulottuvuuden, kaksikielisyyden. Lapset, jotka osallistuvat toimintaan vanhempansa tai jonkun muuan aikuisen kanssa, osaavat jo muodostaa kokonaisia lauseita äidinkielellään. Toiminta tarjoaa niin lapsille kuin aikuisille turvallisen ja mukavan ympäristön tutustua uusiin eri kieltä puhuviin ihmisiin ja herättää kiinnostus toiseen kotimaiseen kieleen. Lapset oppivat arvostamaan erilaisuutta. He oppivat sanoja ja loruja toisella kielellä ja saavat ystäviä yli kielirajojen. Käsityömaailmaan pohjautuva sisältö herättää lapsen luovuuden ja synnyttää kiinnostuksen luovaan toimintaan ja käsityöhön. Kässäkylvyssä ei vain kylvetä kielessä vaan osallistujat kastautuvat sekä käsityön maailmaan että kaksikieliseen Suomeen.

Hankeaikana kehitetään sisältöä ja materiaaleja ohjaamiseen. Ohjelma suunnitellaan ryhmille, joissa on yhtä monta suomenkielistä ja ruotsinkielistä. Jokaisessa ryhmässä on kaksi ohjaajaa, yksi suomenkielinen ja yksi ruotsinkielinen.  Kieli yhdistetään aina saman henkilöön ja ohjaajat käyttävät aina samaa kieltä.

Kässäkylpy-hanketta rahoittaa Svenska Kulturfondenin strateginen ohjelmaa Hallå! ja Svenska folkskolans vänner. Hanke aloitti syksyllä 2018 ja ensimmäiset ryhmät alkoivat keväällä 2019. Hanke päättyy toukokuun lopussa 2021. Tavoite on, että kässäkylvyt jatkuvat osana toimintaa myös hankkeen päättymisen jälkeen. Åbolands hantverkin lisäksi osallistuu myös Österbottens hantverk, Nylands hantverk, Taito Etelä-Pohjanmaa, Taito Varsinais-Suomi ja Taito Keski-Suomi hankkeessa.

Taito on kaksikielinen, kansallinen järjestö, joka tuottaa ja kehittää käsityöpalvelua ja kulttuuria. Åbolands hantverk on yksi Taito-järjestön 18 jäsenyhdistyksistä.